sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Osaoptimointi - yhä voimissaan

Osapuilleen kaikki tuntevat tarinan hölmöläisten peiton pidentämisestä: otetaan pala jalkopäästä ja ommellaan se peiton toiseen päähän. Sitä osaoptimointi on yksinkertaistettuna: jossain säästämisen seurauksena tulee kuluja toisaalle.

Aikojen muuttuessa heikommiksi osaoptimointi nostaa päätään. Jokainen osasto, virasto, joskus jopa yksittäinen työntekijä tehostaa toimintaansa. Yksi helpoin ja asiakkaalle näkyvin ratkaisu on pallottelu. Pallotteluun liittyvä tyypillinen lause on "Tämä ei kuulu meille, se kuuluu taholle X"

Pallottelu toimii hetken aikaa. Se vähentää aluksi rasittetta leikin aloittajalta. mutta kokonaisuudessa tilanne tahtoo vaikeutua. Sairaanhoidossa alun haava sormessa muuttuu luukulta toiselta juoksemisen aikana kuolioksi kädessä, näin kärjistäen. Yrityksessä helposti korjattavissa oleva virhe muuttuu muutaman eri paikkaan ohjaamisen jälkeen pahimmassa tapauksessa massiiviseksi reklamaatioksi.

Säästämisen vimmassa kukaan ei halua ottaa vastuuta, varsinkaan jos tilanne ei näy selkeästi omassa tuloksessa. On houkuttelevampaa poimia rusinat pullasta ja siirtää ne hankalat hommat muualle. Mitä tiukemmin tehtävät lokeroidaan osastoittain, sitä enemmän yrityksen kokonaisetu ja samalla asiakkaan kokemus kärsii. Asiakkaan olosta tulee tukalampi. Yritys joutuu etsimään uuden asiakkaan.

1 kommentti: