Mobiilipelien maasta myös elokuvamaa?

Kun viime viikonloppuna kävin katsomassa Korso-elokuvan sain pari pientä maistiaista suomalaisen leffan kansainvälisistä tuulista. Ennen Korson alkua näytettiin Oscar-ehdokkaana ollut lyhytelokuva "Pitääkö mun kaikki hoitaa?" ja traileri Jalmari Helanderin ohjaamasta "The Big Game" nimisestä Samuel L. Jacksonin tähdittämästä jännitysdraamasta.

Meidät tunnetaan vihaisten lintujen kotimaana, mutta mitäs jos tähtäisimme possuja pidämmälle:  elokuvamaaksi. Kun ajattelee Angry Birdsiä, kuuhun paenneita natseja Iron Skyssä sekä Jalmari Helanderin Rare Exportsin kertomaa totuutta joulupukeista, ei suomalaisia voi luovuuden puutteesta syyttää.

Yhteistä näissä laajemmalti katsotuissa suomalaisjuurisissa elokuvissa on tietynlainen nyrjähtänyt musta huumori. Romanttisia komedioita tehdään kaikkialla ja ehkei meidän vahvuutemme ole sillä saralla. 

On löydettävä meille luonteenomainen sävy. Etsintämatkalla kumppanina toimii riittävän iso ripaus luovaa hulluutta. Tarvitaan kyky yhdistää toisiinsa kuulumattomia asioita yhteen, kuten linnut ja munia varastavat possut.

Suomen kieli on joidenkin mielestä yksi este matkalla maineeseen. Täkäläisten tekijöiden kauemmas levinneet teokset on suosiolla tehty englanninkielellä (Aki Kaurismäkeä lukuunottamatta) tai sekoittamalla suomea ja englantia, näin tapahtuu esimerkiksi Rare Exports -elokuvassa. Toisaalta ruotsalainen elokuva herättää suomalaista laajempaa huomiota - kielestä huolimatta.

Trendejä voi aina yrittää haistella, mutta koskaan ei voi tarkalleen tietää mistä tulee seuraava ilmiö. Siksi liiallinen laskelmointi ja kohdeyleisön hakeminen kannattaa välillä unohtaa. Tuskin My Little Pony-sarjan kirjoittaja osasi aavistella synnyttävänsä brony-ilmiön: ohjelmasta ovat kiinnostuneet nuoret miehet ja heistä on muodostunut oma yhteisönsä.

Eräs potentiaali piilee ulkomaisten kuvausryhmien houkuttelussa Suomeen. Ei pidä jättää huomioimatta mahdollisuutta Suomen eksoottisissa maisemissa ja luonnossa. Finland Film Commission on tehnyt huimaavan hyvän esittelyvideon kuvausmahdollisuuksista täällä.

Hippusellinen ylellisyyttä

Ylen uutiset kertoi äskettäin miten elokuvateatterit ovat rynnistäneet uuteen nousuun Ranskassa. Erityisesti kiinnostusta herättävät luksusteatterit, joissa on mahdollista katsoa leffaa sohvalta ja nauttia samaan aikaan vaikka viiniä tai tryffelipopcornia.

Isot elokuvateatterikompleksit ovat lisänneet ihmisten kiinnostusta elokuviin Suomessakin. Lisäksi kotimainen elokuva vetää mukavasti katsojia. Erityistä luksusta elokuvateatterikäynneistä ei ole tehty.

Suomalaiset elokuvateatterit ovat helposti lähestyttäviä. Ei ole kauan kun Finnkino kampanjoi kertomalla miten arjen harmautta voi paeta edullisiin arkipäivänäytöksiin. Elokuvalippujen ostosta on tehty tekniikkaa hyödyntäville todella helppoa. Liput voi ostaa netissä ja saada vaikka suoraan kännykkään.

Miten yhdistää arkipäiväisyys ja toisaalta tunne jostain erityisesti hiukan jokapäiväisen elämän yläpuolelle nousevasta elämyksestä?

Ne jotka yhtään tuntevat minua, ovat saaneet osansa Espoon Sello-kauppakeskuksen yhteydessä olevan Bio Rex-teatterin Rex-salin suitsutuksesta, jonka istuimet muistuttavat rennon asennon mahdollistavia tv-tuoleja taittuvine selkänojineen ja jalkaosineen. Finnkino kaupittelee muutamassa salissa premium-istuimia. Ne ovat nahkaisia ja hitusen normaalia istuinta isompia.

Ehkä nuo istuimet ovat yksi askel kohti sopivasti ylellisempää. Luksuksen kohdalla täytyy muistaa, että ihmiset ovat kyllä valmiita maksamaan siitä enemmän, mutteivät kohtuuttomuuksia, ellei kyse ole jostain todella itselle elämykselliseksi ja tärkeäksi koettavasta. Suomalaiseen kulttuuriin ei sovi liiallinen ylellisyys, sitä pidetään pröystäilynä.

Puhutaan sitten mielummin lisämukavuuksista. Miten olisi esimerkiksi näytös, jossa lipun hinta pitäisi sisällään napostetavan ja juoman. Tietenkin nämä odottaisivat salissa, eikä leffakävijän tarvitsisi kanniskella popcorn-astiaa tai isoa limua ympäri teatteria.

Taloudellisesti huonoina aikoinakin ihmiset kaipaavat mukavuutta ja erityisesti pakoa todellisuudesta. Aiempien kalliiden elämysten sijalle haetaan jotain kukkarolle sopivampaa mukavuutta ja arjen harmauden poistajaa. Ostetaan vähän hienompaa wanhan ajan jäätelöä tai mennään nauttimaan kolmiulotteisesta elokuvasta.

Kaikki voi muuttua hetkessä - tarina videoiden vuokraamisesta ja niiden palauttamisesta

Iso joukko suomalaisia lopetti dvd-levyjen vuokraamisen uutisoi Ilta-Sanomien digi-osio jo heinäkuussa 2012. Ihmiset eivät ole kuitenkaan lopettaneet elokuvien katsomista, siitä ei ole kyse. Elokuvia katsotaan verkon välityksellä. Ja nykyisin se ei ole enää pelkkää nettipiraattien huvia.

Televisiot ovat kuin vaihvihkaa muuttuneet älylaitteiksi, joissa on verkkoyhteys nettivuokraamoineen. Oikeastaan uutta televisiota ilman näitä ominaisuuksia voi olla vaikea löytää. Netflix-valmius mainitaan jo erikseen televisioiden ja bluray-soittimien markkinoinnissa.

Uuden ajan kuluttaja haluaa asioiden tapahtuvan heti ja helposti. Jos jonkun asian eteen joutuu näkemään vaivaa, pitää siitä saada jotain lisähyötyä esimerkiksi elämyksellisyyden muodossa. Siksi elokuvateatterit eivät ole kärsimässä samaa ahdinkoa kuin perinteiset videovuokraamot.

Leffojen kansikoteloita voi vielä käydä hypistelemässä, tehden samalla irtokarkkiostokset isosta valikoimasta. Mutta miten moni menee mielellään palauttamaan vuokratun elokuvan? Tästä pienestä suuresta yksityiskohdasta on tullut vuokraamojen pullonkaula.

Makuuni-ketju on selkeästi havainnut ongelman pidentämällä vuokra-aikaa erilaisten pakettien muodossa. Uusin keksintö on postipalautus, jota äskettäin Pasilan asemalla avattu vuokraamo on lähtenyt tarjoamaan. Dvd kuoreen ja lähimpään postilaatikkoon. En tiedä onko idealla pelastava vaikutus, mutta se on pieni askel yhteen asiakkaan kokeman ongelman ratkaisuun.

Ehkä tärkein opetus on siinä miten nopeasti muutos voi tapahtua. Jonkun alan liiketoiminta häviää hetkessä. Ylättävän monella alalla väheksytään uusien tuotteiden, toimintatapojen tai palvelujen merkitystä. Reagointi tapahtuu vasta siinä vaiheessa kun ollaan jo hätää kärsimässä. Nokia on ikävin esimerkki siitä miten kilpailijoiden ideoiden vähättely ja liiallinen tyytyväisyydessä paistattelu voi aiheuttaa.