Ihmisyysperiaate

Tämän blogin kerättyä yli 10000 käyntiä otan oikeuden kirjoittaa jotain maailmaa rakastelevaa. Kerron itsestäänselvyyden: kaupankäyntikin on ihmisten välistä toimintaa. Sen ymmärtäminen ei ole vaikeaa, mutta sisäistäminen vaatii enemmän pinnistelyä.

On kuluttajia, ostajia, asiakkaita, pokia ja kontakteja, synonyymisanakirja tuntee lisäksi termin liiketuttava. Puhuttaessa "niistä" on helppo unohtaa että myös "ne" ovat ihmisiä. Todellisuus lähtee käyttämästämme kielestä ja sen avulla etääntyminen muista käy joskus huomaamatta, melkein vahingossa. Olisi tietenkin täyttä teoreetikon höpinää pyytää luopumaan näistä sanoista kokonaan - esimerkiksi asiakaspalvelulle on vaikeaa löytää toista korvaavaa termiä - mutta sanoja käyttäessään kannattaa kiinnittää ettei samalla jaa ihmisiä meihin ja muihin.

Kukaan ei ole pelkkä torso.

Mitä ihmisyysperiaate tarkoittaa käytännössä? Tärkeintä lienee samaistumiskyky. Miltä minusta tuntuisi olla tuon toisen ihmisen nahoissa? Miten voisin tehdä hänen olonsa mukavammaksi? Miten saisin hänessä aikaan hyvän fiiliksen, kokemuksen että hänet otetaan vakavasti. Kaikki edellämainitut tekijät lisäävät yhteisymmärryksen ja luottamuksen tuntua.

Jos tavoitteena on saada mahdollisimman iso setelinippu "sen" tai "niiden" lompakosta, on matka ojaan alkanut. Maalina täytyy olla halu yhteistyöhön. Pystyn ehkä tarjoamaan toiselle jotain mitä hän aidosti tarvitsee. Silloin hän arvostaa minua, haluaa toimia kanssani jatkossa ja korvaa mielellään vaivannäköni. Täytyy myöntää rehellisesti, jollei se minun tarjoamani ole toiselle osapuolelle parasta juuri sillä hetkellä. Monet eivät ole tottuneet rehellisyyteen ja kun he saavat nauttia siitä, syntyy aito arvostus.

Yksi asia käsitetään yleensä väärin. Ihmisyys ei tarkoita kaiken hyväksymistä. Ei ole väärin kertoa toisen käyttäytymisen olevan asiatonta ja käskeä häntä lopettamaan. Kenelläkään ei ole oikeutta hyväksikäyttää toisen vastaanottavuutta.

Inhimillisyysperiaatetta on vaikeaa noudattaa ellei itse koe nauttivansa luottamusta ja saavansa ymmärrystä. Työntekijä ei saa olla pelkkä juhlapuheissa kiiteltävä, mutta arjessa sivuutettava resurssi.

Kutsutko sisään?

"Hell Hotel"-sarjassa Gordon Ramsey auttaa huonosti menestyviä hotelliyrittäjiä kovakouraiseen tapaansa. Eräs jakso kertoo antiikkiesineillä kyllästetystä, ylellisestä majapaikasta. Vetäjät keskittyvät ystäviensä kestitsemiseen ja heidän majoittamiseensa. Kyläläiset eivät koe kuuluvansa porukkaan ja unohtavat paikan.

Samalle viikolle sattuu sarjan katsomisen lisäksi vierailu kahdessa huonekalukaupassa: Kodin1- ja Ikea-tavarataloissa. "Hotellit kuntoon, Gordon Ramsey"-ohjelman oppi - amerikkalaisuudestaan huolimatta - saa käsittämään miksi Kodin1 vähentää toimipisteitään ja Ikean maailmanvalloitus on vakaata.

Kodin1-tavarataloa ei väenpaljous vaivaa. Osa tavaroista on levitetty niin lähelle toisiaan, ettei niihin tutustuminen ole mahdollista. Valikoima sisältää verrattaen paljon kalliita design-tuotteita ja jättimäisiä huonekaluja, esimerkiksi isoja kulmasohvia. Yksi myyjä kysyy ohikulkiessaan vaivaantuneena ja vaivaannuttavasti avuntarpeesta. Osa tuotteista on saatavilla tilaustavarana. Kiinnostavimmalta kaupassa vaikuttaa huonekalujen sijaan elokuvaosasto.

Leppäkerttu on lämpimästi tervetullut muuallekin kuin ison kiven juureen.

Sitten Ikeaan, jonka syrjemmässä oleviin Espoon ja Vantaan liikkeisiin pääsee ilmaisella, keskustasta lähtevillä busseilla. Perille päästyään huomaa ensimmäisenä sisäänkäynnin jälkeen edessä olevan välipalamyymälän, jossa on isukeilla hodareita ja ipanoille jäätelöä halpaan hintaan. Lapset voi jättää valvottuun leikkipaikkaan. 

Tavaratalossa on korostetusti esillä pieniin tiloihin sopivia tuotteita, lisäksi huonekalujen tiedoissa mainitaan erikseen pakkauksen pienestä koosta. Halutessaan saa leikkiä kotia tavaratalon tuotteista rakennetuissa huoneissa ja niistä koostuvissa pienissä kodeissa, jotka ovat melkein asuttavia. 

Huonekaluissa on selkeät hintamerkinnät ja paljon muuta tietoutta. Tarvittaessa myyjää voi kysyä omasta pisteestään. Lähes kaikki tuotteet saa poimittua heti mukaansa. Ikea-tavaratalon puolessa välissä olevasta lihapullaravintolasta ja kahvilasta on turha kai mainitakaan mitään.

Okei, joku ottaa tuon ylläolevan varmasti mainostekstinä. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään näistä kahdesta yrityksestä, vaan kun ruotsalaiset vähittäiskauppaketjut ovat levinneet maailmanlaajuisiksi, suomalaiset laajenevat lähinnä itään. Hinnalla on merkitystä, mutta se on osa laajempaa kokonaisuutta jota voi kutsua helpoksi lähestyttävyydeksi.

Helppo lähestyttävyys tarkoittaa mukautuvuutta. Perhekoot pienenevät ja erityisesti pääkaupunkiseudulla asuminen keskittyy yksiöihin sekä kaksioihin. Jättimäiset huonekalut vieraannuttavat asiakkaita samoin kuin televisio-ohjelmassa esillä ollut suuri antiikkikokoelma majatalossa. "Onkohan tämä paikka tarkoitettu minunlaisilleni ihmisille?"

Helppo lähestyttävyys tarkoittaa myös sitä, ettei tarvitse olla mitään erillistä suurta syytä asioidakseen liikkeessä. Ilmaiseen bussiin voi hypätä pelkästä mielijohteesta. Olen kuullut joidenkin menevän aamiaisen tai lihapullien perässä Ikeaan. Jos ajatellaan ravintolaa, harva haluaa mennä tyhjyyttä täynnä olevaan ruokalaan. Uskon saman periaatteen pätevän muussakin liiketoiminnassa, tupaten täynnä olevat paikat eivät miellytä, mutta silti kuljemme yleensä lauman mukana.

Helppo lähestyttävyys ei tarkoita varsinkaan Suomessa tungettelevuutta, vaan usein tuotteita halutaan tutkia rauhassa, toki odotamme avun olevan saatavilla. Huomasin Rajala Pro Shop-kamerakaupassa kylttejä, joiden luokse voi hakeutua myyjää tarvitessaan: näin liikkeessä pystytään erottamaan apua kaipaavat katselurauhaa haluavista asiakkaista.

Toki Ikean sekä muiden ruotsalaisten halpaketjujen tuotteiden laadusta ja eettisyydestä voi vääntää peistä. Nopeita ostoksia varten Ikea ei ole ehkä käytännöllisin paikka ja monet ovat tuskastuneet välillä lähes loputtoman tuntuisella ostoskierroksella. Siitä huolimatta huonekaluliike on kädet ojossa odottamassa sisääntulijoita. Samanlainen helppo lähestyttävyys tekisi hyvää suomalaisillekin kauppaketjuille.

Miksi ette uskalla kertoa myyvänne?

Olen aiemminkin kritisoinnut myyntiä, ja here we go again, koska aihetta on. Tällä kertaa mietin myyntiä, jota ei sanota myynniksi. Myynti täytyy piilottaa nätiltä näyttävään pakettiin, koska kukaan ei pidä sen kohteena olemisesta.

"Olet ollut lehtitalomme hyvä asiakas ja saat nyt valita ilmaisen tilauksen." sinulle kerrotaan. Kun olet valinnut mieleisen aviisin, kuulet kuitenkin joutuvasi maksamaan postitus- ja painatuskulut.

Ehkä sinulle on tarjottu ilmaista turva-avaimenperää, jonka pitäisi löytää tiensä helposti takaisin omistajalle avainten kadotessa. Kun otat avaimenperän, sinulle soitetaan ja tarjotaan pankkikorttien kuolettamispalvelua parin vuoden sopimuksella.

Olet todennäköisesti saanut puhelun ilmaisista alusvaatteista, sukista tai partateristä. Sitoudut vastaanottamaan samoja huippulaadukkaita tuotteita säännöllisin väliajoin edulliseen hintaan.

Kenties osallistuit kuntosaliketjun järjestämään arvontaan ja viikon päästä sinulle soitettiin voitosta. Arpaonni on suosinut ja saat salikäynnin arvoltaan 20 euroa. Et voi käydä salilla itsenäisesti vaan käyntiaika pitää sopia ennakkoon ja samalla edustaja esittelee sinulle salia ja tarjoaa ohessa parin vuoden määräaikaista sopimusta.

Samaa väistelytekniikkaa käytetään kun pyritään rekrytoimaan myyntihommiin. Netin rekrytointisivut ja työvoimaaviranomaisten verkkosivut pullistelevat markkinointihenkilöä tai asiakaspalvelijaa hakevia ilmoituksia, jotka lyhyen tarkastelun jälkeen tunnistaa todellisuudessa puhelinmyyntitehtäviksi.

Jotkut puhuvat miten myynnin maine on menetetty. Ironisesti maineen menetyksestä saattavat suureen ääneen puhua he, jotka ovat imagon mustanneet. Suurinta hallaa aiheuttavat epämääräiset myynnit, joissa asiakas ei oikein käsitä ostaneensa ja epämääräistä myyntiä tehdään herkemmin epämääräisissä työsuhteissa.

R-kioskisaatio

Tuntuu ettei ole asiaa, joka jää hoitumatta ison kioskiketjun kautta. Nettisivuilla on lista palveluista, eivätkä yhden ihmisen sormet riitä sortimentin koko sortimentin laskemiseen: junaliput, bussiliput, keikkaliput, puhelinten lähettäminen huoltoon, prepaid-liittymien myynti ja lataus, kalastusluvat, laskujen maksu, nostot ostojen yhteydessä, passien luovuttaminen, kalastusluvat, rahapelit, leffojen vuokraus, pakettien noutopisteenä toimiminen ja matkavakuutukset.

Kun rapataan reippaasti vahinkojakin sattuu. Ikävä ja vakava moka oli tapahtua passin luovutuksessa. Osaltaan syyllisenä pidettiin kioskin kesätyöntekijää. Itse osoitan sormeni kohti ilmiötä nimeltä R-kioskisaatio.

Monitoimikädet multitaskaavalle myyjälle.

R-kioskisaatio tarkoittaa monien, osittain vaativienkin asioiden hoitamisen siirtymistä yhteen paikkaan. Kaikki saattaa sujua hyvin, mikäli kyseessä on kaavan mukaan menevä peruspalvelu.

Mikäli asiakas tarvitsee kioskilta kerran tai kaksi vuodessa kysyttävää palvelua, myyjä joutuu etsimään ohjeet. Samaan aikaan pakettien noutajista, veikkaajista ja matkakortin lataajista syntyvä jono kasvaa.

Stressitaso lähtee nousuun ja sitten se asiakas kysyy vielä tästä myyjälle suhteellisen tuntemattomasta palvelusta jotain. Ei ole ihme jos jotain menee pienee.

Pulma on vielä isompi keikkaa tekevän työntekijän ottaessa hommaa haltuun. Miten hänelle saadaan välitettyä tiedot uusista tarjouksista tai muutoksista toimintamalleissa? Tilanne saattaa lähteä väärille kiskoille jo puutteellisen perehdytyksen vuoksi. Vajavaisten tietojen päälle on vaikea kasata uutta informaatiota.

Kaipaamme mukavuutta: palvelun läheistä sijaintia, pitkiä aukioloja ja mahdollisuutta hoitaa monta asiaa kerralla. R-kioskisaatio tekee palveluille saman kuin hypermarketit erikoisliikkeille. Tarjolla on iso valikoima ja kun asiakas tietää mitä tarvitsee, hän voi napata sen helposti kärryihinsä. Silloin kun ei osaa täsmällisesti valita oikeaa tuotetta, on hypermarketti astetta ikävämpi paikka asioida.

Alussa mainitussa listassa on mukana monimutkaisia palvelutuotteita. Meneekö kaikki varmasti oikein, jos esimerkiksi vakuutuksen myyminen ei ole jokapäiväistä useita eri yritysten palveluja tarjovalla luukulla? Kun välitetään toisten yritysten tuotteita, esimerkiksi matkalippuja, ongelmatilanteiden selvittely saattaa olla hankalampaa kuin suoraan palveluntarjoajan kanssa asioidessa.

Välillä saattaa tarvita asiantuntijan apua, mutta R-kioskisaation maailmassa yritysten omat palvelupisteet vähenevät ja osaajan tavoittaminen hankaloituu. Sen hinnan maksamme palvelujen keskittymisestä yhteen paikkaan.

Ihana ja kamala elektroniikka.

Tämän vuoden juttu on älyranneke tai älykello - millä nimellä sitä kukakin kutsuu. Vimpain kertoo ranteessa esimerkiksi puhelimeen tulevista viesteistä, säästä ja saattaapa se seurata käyttäjänsä päivittäistä aktiivisuutta.

Mitäpä sitä kieltämään, uudet vempeleet ovat mukavia toimiessaan. Kun huomaat käynnistäväsi laitetta uudelleen kymmenettä kertaa ja käyttäneesi muutaman tunnin sen ohjelmoimiseen, ei himskatin älykello ole enää arkipäivän helpottaja.

Katsokaa, se on ihan uusi!

Suuret puhelinvalmistajat esittelevät uusia lippulaivamallejaan tihenevään tahtiin. Koska bisneslogiikka perustuu laitteiden myyntiin, eivät asiakkaat saa tyytyä vanhoihin malleihin kovin kauan. 

Kukaan ei osta uutta ennen kuin laite menee rikki tai se on hänen mielestään liian vanha. Pesukoneissa tai jääkaapeissa asiakkaita kiinnostavia uusia ominaisuuksia ei tule kovin usein. Elektroniikan puolella jatkuvasti kehittyvät ominaisuudet saavat oman vuosi tai pari sitten ostetun laitteen tuntumaan vanhalta.

Esimerkiksi matkapuhelinten puolella päivitettävyys on lähellä nollaa. Jos haluaa käyttää uusimpia sovelluksia, tarvitaan uusi puhelin uudemmalla käyttöjärjestelmäversiolla. Liian moni jättää uutta ostettuaan entisen laitteen makaamaan pöytälaatikkoon, koska vanhalla tekniikalla ei ole käytännössä ole jälleenmyyntiarvoa.

En ole mikään ekoihminen, mutta myönnän kauhistuvani miettiessäni elektroniikkaan käytettävien raaka-aineiden ja muiden resurssien määrää. Vaikka laite on pieni, se saattaa sisältää ongelmajätettä (jota nykyisin kutsutaan vaaralliseksi jätteeksi) ja vaikeasti saatavissa olevia metalleja. 

Teknologiaan suhtaudutaan yleensä kahdella tavalla: kauhistellen tai pitäen sitä messiaana. Kauhistelijat olettavat uuden tekniikan vievän meidät täyteen tuhoon. Heidän mukaansa kyse on haitallisista hömpötyksistä: internet tai konsolipelit pilaavat nuorison ja rappioittavat lopulta koko yhteiskunnan. Teknologiaa vapahtajana ajattelevat olettavat tekniikan pelastavan meidät kaikesta ikävyydestä - kurjista töistä, sairauksista ja ekokatastrofista.

Itse en usko kumpaakaan äärilaitaan. En toivo kehityksen ja uusien ideoiden syntymisen tyrehtyvän. Silti kannattaa pohtia miten paljon aikaa, rahaa ja osaamista haluamme sijoittaa joka vuosi suureellisesti esiteltäviin kilpailevien laitevalmistajien tuotoksiin. Onko teknologinen osaaminen silloin parhaassa mahdollisessa käytössä?

Lopullisen ratkaisun voivat tehdä vain kuluttajat ostopäätöksillään. Ja sitä ajatellessani iloitsen viime viikolla ostamastani superkaukosäätimestä.

Määräaikaisen suhteen vaarat.

Jossain vaiheessa määräaikaisuudesta on tullut vallitseva tapa sopimuksia solmittaessa. Pitkään sopimukseen houkutellaan tarjoamalla ilmaisia kuukausia tai muita lahjuksia sekä vannomalla helppouden ja vakaiden hintojen perään.

Kuntosalille ei muutama vuosi sitten päässyt ilman pitkäkestoisen sopimuksen koristelemista puumerkillä. Ja kun kerran oli nimensä paperiin tuntui, että paholaiselle sielunsa myynyt pääsi sitoumuksestaan helpommin irti.

Palveluyritysten halu haalia määräaikaisia sopimuksia pohjautuu ajatukseen säännöllisesti saatavasta varmasta tulosta: tulevaisuuden suunnittelu helpottuu. Niinpä työntekijöitä on koulutettu ja kannustettu houkuttelemaan asiakas pitkään kestävään sitoumukseen riippumatta sen todellisesta sopivuudesta hänen tarpeisiinsa.

Kahle vai sidos?

Kuntosalien prässättyä liikuntahaluiset pitkiin sopimuksiin asiakkaat alkoivat nikotella. Osa koki ettei heille kerrottu kaikkea papereita täytettäessä. Elämäntilanteet saattoivat muuttua, mutta sopimukset pysyivät: nimi paperissa voitti liian usein maalaisjärjen. Toimittajat tekivät ikävistä tarinoista juttuja ja kuluttajaviranomaisten työtaakka kasvoi.

Kun määräaikaisuudesta ei pääse ongelmatilanteissa eroon asiakas muuttuu tulonlähteestä harmiksi. Hän harvoin maltaa olla jakamatta tilannetta tuttavilleen ja vieraammatkin saavat lukea hänen tilitystään keskustelupalstoilta. Tyytymätön asiakas tekee usein tikusta asiaa ja etsimällä etsii reklamoitavaa päästäkseen eroon häntä harmittavasta sopimuksesta. Kilteimmillään asiakas maksaa kuukausimaksut loppuun saakka, mutta ajattelee ettei enää koskaan asioi kyseisen yrityksen kanssa.

Kuntosalien maineen mustuessa ja kuluttajaviranomaisten puututtua asiaan, yhä useampi liikuntapaikka joutui muuttamaan linjaustaan täysin. Nykyisin mainonnassa korostetaan ettei sitoutumispakkoa ole. Ja tapa on levinnyt muillekin aloille. Erään kanavapaketin myyntiargumenttina todetaan, että tilauksen voi tehdä vaikka kuukaudeksi kerrallaan.

Perässähiihtäjät kaipaavat edelleen asiakkailtaan pitkää sitoutumista. Ehkä heille ei ole iskostunut kuinka monta potentiaalista asiakasta he voivat menettää pakottamalla määräaikaiseen sopimukseen. Pitkät sopimukset tekevät yrityksistä laiskempia: koska tulot ovat varmoja asiakkaan kuuntelemisella ja toiminnan kehittämisellä ei ole enää niin paljon painoarvoa. Vasta sopimusten päättyessä havahdutaan asiakaskatoon.

Meillä ei ole varaa unohtaa hyvinvointia!

Ville Tolvanen tarjoilee blogissaan tiuhaan tahtiin ruokaa ajatuksille. Äskettäin hän liittyi parina viime vuonna tihenneeseen joukkoon, joka pitää hyvinvointiyhteiskuntaa liian kalliina. Tolvanen kehottaa purkamaan "mitä enemmän, sitä vähemmän yrität"- asennetta. Pistääkö vähemmän luomaan enemmän?

Vähemmän hyvinvointivaltiolta, enemmän yritystä?

Tiedetoimittaja ja tietokirjailija Jani Kaarlo kumoaa myytin heikommasta aineksesta. Hän kuvailee tutkimustiedon pohjalta köyhyyden vaikutusta: "Kun ihmisen ei tarvitse uhrata merkittävää osaa aivokapasiteetistaan taloudellisten huolien miettimiseen, hänen aivonsa toimivat kuin laajakaista. Köyhällä tämä laajakaista kapenee puhelinlangaksi."

Muutama vuosi sitten tehdyn laajan tutkimuksen tulos paljastaa työhyvinvoinnin lisäävän tuottavuutta, eikä toisinpäin.

Mitään kovin innovatiivista ei siis luoda pelolla tai epävarmuudella toimeentulosta. Silti meille säännöllisesti luodaan kauhun ilmapiiriä työpaikoilla ja julkisessa keskustelussa, karttakeppiä tarjotaan useammin kuin omenaa. Tulosta kuvitellaan saavutettavan vain niukkuudella ja tiukkuudella.

Olisiko keinoa luoda jopa aiempaa parempaa vointia yksinkertaisimmin?

Innostuin aiemmin tänä vuonna Eksoten (Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri) päivystyksestä Lappeenrannassa. Mielenterveyspäivystykseen voi mennä miettimättä onko huoli sovelias juuri sille luukulle ja asiakasta autetaan tai ohjataan eteenpäin, mutta tyhjän päälle ei jätetä. Samaa mallia voidaan aivan hyvin käyttää pohjana mille tahansa toiminnalle.

Avainsana on nopea ratkaisujen tarjoaminen. Kun ongelmat pyritään ratkomaan ennen niiden paisumista laajoiksi, kyseessä on molemminpuolinen etu: yrityksen ja asiakkaan tai yksilön ja yhteiskunnan. On ryhdyttävä soveltamaan mahdollisimman laajasti yhden luukun periaatetta.

Yhden luukun käytäntö vaatii työntekijälle vallan hoitaa asiakkaan asia mahdollisimman pitkälti itse omien kykyjen mukaan. Tieto työnantajan luottamuksesta auttaa synnyttämään asiakkaalle parhaiten sopivia ratkaisuja. Mielekkäässä työssä kukaan ei tee enää suoritteita vaan ratkoo ongelmia ja silloin myös palkitsemisen tulee perustua suoritteiden sijaan tehtyjen ratkaisujen määrään ja laatuun.

Hyvinvoinnin kustannuksista puhumisen sijaan täytyy pohtia pahoinvoinnin seurausten kuluja. Elämä ei ole mustavalkoista, eikä kukaan tai mikään voi pelastaa kaikkia, mutta kiusallanikin kehoitan pohtimaan, onko huonommat pelikortit saaneen elämään kannattavinta puuttua: a) koulukiusaamisen ja perheväkivallan merkkien näkyessä b) psyykkisen oireilun alettua d) ensimmäisen automurron jälkeen e) hepatiittitartunnan jälkeen f) ensimmäisen henkirikoksen jälkeen.