Ihana ja kamala elektroniikka.

Tämän vuoden juttu on älyranneke tai älykello - millä nimellä sitä kukakin kutsuu. Vimpain kertoo ranteessa esimerkiksi puhelimeen tulevista viesteistä, säästä ja saattaapa se seurata käyttäjänsä päivittäistä aktiivisuutta.

Mitäpä sitä kieltämään, uudet vempeleet ovat mukavia toimiessaan. Kun huomaat käynnistäväsi laitetta uudelleen kymmenettä kertaa ja käyttäneesi muutaman tunnin sen ohjelmoimiseen, ei himskatin älykello ole enää arkipäivän helpottaja.

Katsokaa, se on ihan uusi!

Suuret puhelinvalmistajat esittelevät uusia lippulaivamallejaan tihenevään tahtiin. Koska bisneslogiikka perustuu laitteiden myyntiin, eivät asiakkaat saa tyytyä vanhoihin malleihin kovin kauan. 

Kukaan ei osta uutta ennen kuin laite menee rikki tai se on hänen mielestään liian vanha. Pesukoneissa tai jääkaapeissa asiakkaita kiinnostavia uusia ominaisuuksia ei tule kovin usein. Elektroniikan puolella jatkuvasti kehittyvät ominaisuudet saavat oman vuosi tai pari sitten ostetun laitteen tuntumaan vanhalta.

Esimerkiksi matkapuhelinten puolella päivitettävyys on lähellä nollaa. Jos haluaa käyttää uusimpia sovelluksia, tarvitaan uusi puhelin uudemmalla käyttöjärjestelmäversiolla. Liian moni jättää uutta ostettuaan entisen laitteen makaamaan pöytälaatikkoon, koska vanhalla tekniikalla ei ole käytännössä ole jälleenmyyntiarvoa.

En ole mikään ekoihminen, mutta myönnän kauhistuvani miettiessäni elektroniikkaan käytettävien raaka-aineiden ja muiden resurssien määrää. Vaikka laite on pieni, se saattaa sisältää ongelmajätettä (jota nykyisin kutsutaan vaaralliseksi jätteeksi) ja vaikeasti saatavissa olevia metalleja. 

Teknologiaan suhtaudutaan yleensä kahdella tavalla: kauhistellen tai pitäen sitä messiaana. Kauhistelijat olettavat uuden tekniikan vievän meidät täyteen tuhoon. Heidän mukaansa kyse on haitallisista hömpötyksistä: internet tai konsolipelit pilaavat nuorison ja rappioittavat lopulta koko yhteiskunnan. Teknologiaa vapahtajana ajattelevat olettavat tekniikan pelastavan meidät kaikesta ikävyydestä - kurjista töistä, sairauksista ja ekokatastrofista.

Itse en usko kumpaakaan äärilaitaan. En toivo kehityksen ja uusien ideoiden syntymisen tyrehtyvän. Silti kannattaa pohtia miten paljon aikaa, rahaa ja osaamista haluamme sijoittaa joka vuosi suureellisesti esiteltäviin kilpailevien laitevalmistajien tuotoksiin. Onko teknologinen osaaminen silloin parhaassa mahdollisessa käytössä?

Lopullisen ratkaisun voivat tehdä vain kuluttajat ostopäätöksillään. Ja sitä ajatellessani iloitsen viime viikolla ostamastani superkaukosäätimestä.

Yritysjohtajien itkuvirsi

Erkki Liikanen sen uskalsi sanoa, hän nimittäin kritisoi yrityksiä valittamisesta ja moittii ilmapiiriä epämiellyttäväksi. Liike-elämä nurisee milloin veroista, sosiaalimaksuista ja palkkakustannuksista.

Samaan aikaan talouslehti Forbes kertoo Suomen olevan kuudenneksi paras paikka yrityksille. Innovaatioympäristönä tämä maa on paras ja siinä paljon parjatussa verotuksessakin 19. sijalla.

Olisiko syy valitukseen vanhan polven yritysmaailman ja sen edustajien asenteissa? Monien yritysten miettiessä pelkkiä kustannussäästöjä Supercell takoo ennätysmäistä tulosta. Pelifirma ei valittele liian kovista veroista ja maksaa ne mielellään Suomeen.

Valoa pimeään!

Yhtä ikävintä esimerkkiä kurjuuden kierteestä edustaa Finnair. Ei käy kieltäminen, etteikö lentäminen olisi hyvin hintakilpailtu ala.

Finnair tuntuu keskittyvän lähinnä leikkamaan jatkuvasti kustannuksiaan. Samalla vaikuttaa ettei lentoyhtiö pysähdy miettimään, miten entistä useamman asiakkaan sydän voitettaisiin.

Monet kehuvat Norweigianin ilmaista langatonta verkkoa lennoilla, toiset pitävät Air Francen aterioista. Kilpailijat kiinnittävät hinnan lisäksi huomiota asiakaskokemukseen ja pyrkivät erottautumaan massasta.

Miten Finnair erottautuu? Olen esimerkiksi kirjoittanut kuinka Uudesta-Seelannista kotoisin oleva lentoyhtiö Air New Zealand hakee näkyvyyttä turvavideoillaan.

Mitä elinkeinoelämän jatkuva valitusvirsi sitten tekee? Narisevan yrityksen maine rapautuu. Lisäksi syntyy negatiivisuuden kierre: liike-elämän kurjuus tarttuu kuluttajiin ja he pitävät euronsa tiukasti taskuissaan.

Nyt siis yritysjohtajat, itkuvirsien sijaan innovointia!

Onko yrityksen ainoa tavoite tuottaa voittoa?

Olettehen te sen kuulleet: yrityksen ainoa tavoite on tuottaa voittoa. Fraasilla löytyy Googlen avustuksella muutama vuosi sitten Uusi Suomi-sivustolla julkaistu Tuomas Enbusken blogikirjoitus.

"Olen usein istunut kahvilassa kavereideni kanssa ja jossain vaiheessa joku alkaa aina valittaa kuinka kallista kahvi on tai kuinka paikasta ei löydy sitä taikka tätä. Ikään kuin kahvilanpitäjän velvollisuutena olisi tarjota meille kiva kokoontumispaikka, jossa olisi juuri sitä mitä haluamme, sopivaan hintaan. Taloudellisen riskin kantaisi tietysti yrittäjä. Ei yrittäjän velvollisuus ole tarjota meille yhtään mitään. Meillä on täysi oikeus olla käyttämättä epätäydellisen yrityksen palveluita."

Tietyssä mielessä Enbuske on oikeassa. Eihän yrittäjän velvollisuus ole täyttää asiakkaan tarpeita ja joissain tapauksissa halut kieltämättä ovat mahdottomia. Viimeisessä lauseessa Tuomas Enbuske kertoo toisen puolen totuudesta: jos yritys unohtaa asiakkaat, asiakkaat unohtavat yrityksen. Kuluttajien toivoisi ilmaisevan valinnoillaan useamminkin mielipiteensä tuotteista ja palveluista.

Velvollisuuden sijaan fiksu yritys haluaa täyttää asiakkaan tarpeet järkevällä tavalla. Kun yrittäjällä ja yrityksellä on aito into tyydyttää tarpeet tarjoutuu mahdollisuus menestyä. Mikäli kaikki on pakkoa ja velvollisuutta, yrittäjyys ei ole oikea valinta.

Vaikka yritystoiminnan tarkoituksena on tuottaa rahaa ei se voi perustua pelkälle voiton tavoittelulle. Ainoastaan pyramidihuijaukset ja nigerialaiskirjeet ovat "yrittämistä" jonka perustana on kerätä suuri potti. Oikea liiketoiminta lähtee ideasta. Joku kokee oivalluksen yleisen ongelman ratkaisemiseksi tai keksii nykyisiä yrityksiä paremman tavan täyttää asiakkaan tarve. Muuta tapaa ei ole.

Mitä enemmän yritys panostaa pelkkään rahan keräämiseen, sitä heikommaksi kyky havannoida muuta ympärillä tapahtuvaa kapenee. Uuden oppiminen, hiljainen tieto ja kehittäminen unohtuvat. Palo henkilöstössä lähtee sammumaan. Esimerkiksi digispesialisti Tommi Hermunen toteaa yrittämistä koskevassa radiohaastattelussa ettei työskentelisi kehittymiseen haluttomassa yrityksessä.

Alun fraasin googlettamisella ilmaantuu Enbusken kirjoituksen lisäksi erilaisen näkökulman tarjoava juttu "Vastuu ei sulje voittoja" Hesarin nettisivuilta.

"Yhdysvalloissa sijoittajat saavat pienempiä voittoja kuin ennen voiton maksimoinnin aikaa." 

"(Lynn A.)Stoutilla (Palkitun "The Shareholder Value Myth"-kirjan kirjoittaja) on myös muita esimerkkejä opin haitallisuudesta. Hänen mukaansa pörssiyhtiöiden määrä Yhdysvalloissa on puolittunut viidessätoista vuodessa. Lisäksi suurten yritysten elinkaari on lyhentynyt vuosikymmenillä."

Samassa jutussa taloustieteilijä Ha-Joon Chang puuttuu ajankohtaiseen aiheeseen, yritysten intoon parantaa toimintaansa kululeikkauksilla.

"Pahin asia osakkeenomistajan edun maksimoinnissa on, että se ei tee edes yhtiölle itselleen juuri hyvää. Helpoin tapa maksimoida voitot on leikata kuluista. Liikevaihdon kasvattaminen on paljon vaikeampaa"