Näytetään tekstit, joissa on tunniste samaistuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste samaistuminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Ihmisyysperiaate

Tämän blogin kerättyä yli 10000 käyntiä otan oikeuden kirjoittaa jotain maailmaa rakastelevaa. Kerron itsestäänselvyyden: kaupankäyntikin on ihmisten välistä toimintaa. Sen ymmärtäminen ei ole vaikeaa, mutta sisäistäminen vaatii enemmän pinnistelyä.

On kuluttajia, ostajia, asiakkaita, pokia ja kontakteja, synonyymisanakirja tuntee lisäksi termin liiketuttava. Puhuttaessa "niistä" on helppo unohtaa että myös "ne" ovat ihmisiä. Todellisuus lähtee käyttämästämme kielestä ja sen avulla etääntyminen muista käy joskus huomaamatta, melkein vahingossa. Olisi tietenkin täyttä teoreetikon höpinää pyytää luopumaan näistä sanoista kokonaan - esimerkiksi asiakaspalvelulle on vaikeaa löytää toista korvaavaa termiä - mutta sanoja käyttäessään kannattaa kiinnittää ettei samalla jaa ihmisiä meihin ja muihin.

Kukaan ei ole pelkkä torso.
Mitä ihmisyysperiaate tarkoittaa käytännössä? Tärkeintä lienee samaistumiskyky. Miltä minusta tuntuisi olla tuon toisen ihmisen nahoissa? Miten voisin tehdä hänen olonsa mukavammaksi? Miten saisin hänessä aikaan hyvän fiiliksen, kokemuksen että hänet otetaan vakavasti. Kaikki edellämainitut tekijät lisäävät yhteisymmärryksen ja luottamuksen tuntua.

Jos tavoitteena on saada mahdollisimman iso setelinippu "sen" tai "niiden" lompakosta, on matka ojaan alkanut. Maalina täytyy olla halu yhteistyöhön. Pystyn ehkä tarjoamaan toiselle jotain mitä hän aidosti tarvitsee. Silloin hän arvostaa minua, haluaa toimia kanssani jatkossa ja korvaa mielellään vaivannäköni. Täytyy myöntää rehellisesti, jollei se minun tarjoamani ole toiselle osapuolelle parasta juuri sillä hetkellä. Monet eivät ole tottuneet rehellisyyteen ja kun he saavat nauttia siitä, syntyy aito arvostus.

Yksi asia käsitetään yleensä väärin. Ihmisyys ei tarkoita kaiken hyväksymistä. Ei ole väärin kertoa toisen käyttäytymisen olevan asiatonta ja käskeä häntä lopettamaan. Kenelläkään ei ole oikeutta hyväksikäyttää toisen vastaanottavuutta.

Inhimillisyysperiaatetta on vaikeaa noudattaa ellei itse koe nauttivansa luottamusta ja saavansa ymmärrystä. Työntekijä ei saa olla pelkkä juhlapuheissa kiiteltävä, mutta arjessa sivuutettava resurssi.

lauantai 31. toukokuuta 2014

Millä siivillä Cheek lentää?

Kovamaineinen Cheek kertoo mainoksessa kiireisestä elämästään, kymmenen vuotta hän on antanut kaikkensa. Nyt vähästä vaatimattomuudesta kuuluisa artisti on huomannut ettei kukaan jaksa jatkuvasti. "Joskus vaan täytyy päästä irti kaikesta." hän toteaa ja samalla kaunis Finnairin virkailija ottaa staralta lipun vastaan lähtöportilla.

Lentoyhtiöstä mainoksessa ollaan hiljaa. Siinä ei kehuta hyvää palvelua tai edullisia hintoja. Mainos ei myöskään käske ostamaan Finnairin lentoja. Vasta viime sekunneilla paljastetaan mainostaja. Mitä katsojalle halutaan myydä?
Miten nopeasti kiihtyy nollasta sataan?

Ei ole mikään uusi temppu kaupata tuotteita myönteisiä samaistumiskohteita tarjoamalla. Ennen saippuaa myytiin kertomalla filmitähden käyttävän sitä, nyt tositv:n mukana tunteiden tulvaan tottuneelle kuluttajalle mainostettaessa vaaditaan syvemmälle porautumista.

Musiikissaan alfauroksen asemaa voimakkaasti esille tuova laulaja tekee paljastuksen lentoyhtiön mainoksessa: Hän onkin lepoa ja irrottautumista ajoittain kaipaava ihminen - ihan kuin kuka tahansa. Mainosta katsoessaan voi asemoida itsensä menestyneen popparin (mainoksessa osin copywriterin käsikirjoittamaan) sieluun. Olenhan minäkin raatanut vähän niin kuin Cheek, ehkä on ok jos itsekin pakenisin tätä ahertamista, ei kukaan jaksa 24/7-elämää.

Kiireinen ja suorittava elämäntapa nousee usein esille mainoksissa. Tarjolla olevat tuotteet tuovat harmoniaa ja ratkovat kiireen synnyttämiä ongelmia.

Ripuli, närästys, kipu tai turvottava vatsa eivät saa olla esteinä elämäntyylille. Arjen hallinnassa auttavat älylaitteet. Tauon pikakaistalta voi tarvittaessa ottaa hörppäämällä vitaminoitua kivennäisvettä, proteiinijuomaa tai haukkaamalla patukkaa. Ostokset hoituvat pikaisesti taktikoimalla pysähtymisen leppoisan stand-up-koomikon sekä julkkisten suosimaan marketin ja huoltoaseman yhdistelmään.

Kiire itsessään ei ole hyvä tai paha. Ihminen voi nauttia siitä, kokea positiivista stressiä. Yksi asia kuitenkin ihmetyttää: kaiken muuttuessa nopeammaksi ja paremmaksi kiire jää, jopa jatkuvasti pahentuen. Ehkä kyse on kaikkien aikojen suurimmasta salaliitosta? Jospa kiirettä tarvitsevat vain harmoniaa tarjoavien palvelujen ja tuotteiden tarjoajat sekä elämää jatkuvasti enemmän helpottavien laitteiden keksijät? Ehkä kiire on vain illuusio, jota mainostajat pitävät yllä.