Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarpeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarpeet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. tammikuuta 2014

Onko yrityksen ainoa tavoite tuottaa voittoa?

Olettehen te sen kuulleet: yrityksen ainoa tavoite on tuottaa voittoa. Fraasilla löytyy Googlen avustuksella muutama vuosi sitten Uusi Suomi-sivustolla julkaistu Tuomas Enbusken blogikirjoitus.
"Olen usein istunut kahvilassa kavereideni kanssa ja jossain vaiheessa joku alkaa aina valittaa kuinka kallista kahvi on tai kuinka paikasta ei löydy sitä taikka tätä. Ikään kuin kahvilanpitäjän velvollisuutena olisi tarjota meille kiva kokoontumispaikka, jossa olisi juuri sitä mitä haluamme, sopivaan hintaan. Taloudellisen riskin kantaisi tietysti yrittäjä. Ei yrittäjän velvollisuus ole tarjota meille yhtään mitään. Meillä on täysi oikeus olla käyttämättä epätäydellisen yrityksen palveluita."
Tietyssä mielessä Enbuske on oikeassa. Eihän yrittäjän velvollisuus ole täyttää asiakkaan tarpeita ja joissain tapauksissa halut kieltämättä ovat mahdottomia. Viimeisessä lauseessa Tuomas Enbuske kertoo toisen puolen totuudesta: jos yritys unohtaa asiakkaat, asiakkaat unohtavat yrityksen. Kuluttajien toivoisi ilmaisevan valinnoillaan useamminkin mielipiteensä tuotteista ja palveluista.

Velvollisuuden sijaan fiksu yritys haluaa täyttää asiakkaan tarpeet järkevällä tavalla. Kun yrittäjällä ja yrityksellä on aito into tyydyttää tarpeet tarjoutuu mahdollisuus menestyä. Mikäli kaikki on pakkoa ja velvollisuutta, yrittäjyys ei ole oikea valinta.

Vaikka yritystoiminnan tarkoituksena on tuottaa rahaa ei se voi perustua pelkälle voiton tavoittelulle. Ainoastaan pyramidihuijaukset ja nigerialaiskirjeet ovat "yrittämistä" jonka perustana on kerätä suuri potti. Oikea liiketoiminta lähtee ideasta. Joku kokee oivalluksen yleisen ongelman ratkaisemiseksi tai keksii nykyisiä yrityksiä paremman tavan täyttää asiakkaan tarve. Muuta tapaa ei ole.

Mitä enemmän yritys panostaa pelkkään rahan keräämiseen, sitä heikommaksi kyky havannoida muuta ympärillä tapahtuvaa kapenee. Uuden oppiminen, hiljainen tieto ja kehittäminen unohtuvat. Palo henkilöstössä lähtee sammumaan. Esimerkiksi digispesialisti Tommi Hermunen toteaa yrittämistä koskevassa radiohaastattelussa ettei työskentelisi kehittymiseen haluttomassa yrityksessä.

Alun fraasin googlettamisella ilmaantuu Enbusken kirjoituksen lisäksi erilaisen näkökulman tarjoava juttu "Vastuu ei sulje voittoja" Hesarin nettisivuilta.
"Yhdysvalloissa sijoittajat saavat pienempiä voittoja kuin ennen voiton maksimoinnin aikaa." 
"(Lynn A.)Stoutilla (Palkitun "The Shareholder Value Myth"-kirjan kirjoittaja) on myös muita esimerkkejä opin haitallisuudesta. Hänen mukaansa pörssiyhtiöiden määrä Yhdysvalloissa on puolittunut viidessätoista vuodessa. Lisäksi suurten yritysten elinkaari on lyhentynyt vuosikymmenillä."
Samassa jutussa taloustieteilijä Ha-Joon Chang puuttuu ajankohtaiseen aiheeseen, yritysten intoon parantaa toimintaansa kululeikkauksilla.
"Pahin asia osakkeenomistajan edun maksimoinnissa on, että se ei tee edes yhtiölle itselleen juuri hyvää. Helpoin tapa maksimoida voitot on leikata kuluista. Liikevaihdon kasvattaminen on paljon vaikeampaa"

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Tarvehankintaa

Taloudellisesti heikkoina aikoina moni miettii mikä on tarpeellista ja mikä turhaa. Muutenkin puhuttaessa toimeentulotuesta tai luonnon resurssien käyttämisen rajoista, syntyy herkästi keskustelua tarpeista ja niiden rajoista: mitä on sallittua tarvita.

Varmaan tyypillisin ja samalla inhimillisin tapa on yleistää omat tarpeet universaaleiksi: mitä minä tarvitsen on välttämätöntä ja mitä minä en tarvitse on turhaa. Se tarjoaa helpon tavan leimata omiin tarpeisiin kuulumaton kaikille muillekin hyödyttömäksi.

Toinen yleinen tapa on määritellä tarpeet hengissä pysymisen kannalta. Kuulostaa järkeenkäyvältä ja ehkä helpoltakin: ruoka ja suoja yliyksinkertaistettuna.

Kuitenkin jo ruoan suhteen tullaan ongelmiin. Joku maalla asuva voi olla todella omavarainen ravinnon hankinnassa, isommissa kaupungeissa ruoan saamiseksi tarvitaan jo monimutkaista jakeluverkostoa. Sitten joudutaan esimerkiksi miettimään onko liha välttämätön osa ravintoa vai onko kasvisruoka riittävää.

Kolmas tapa on markkinalähtöinen ajattelu: tarpeellista on se mitä ihmiset haluavat. Jos kaksi edellistä mallia rajaa tarpeita reilusti, tämä ajattelutapa taas laajentaa tarpeen määritelmää huikeaksi. Siinä mielessä kolmas määritelmä ei ole käyttökelpoinen.

Oli tarpeista mitä mieltä tahansa, osaamme hyvin perustella itsellemme hankintojamme järkisyillä, vaikka ratkaisut tuppaavat tapahtumaan muulla tasolla. Ensin hankitaan auto ja sitten keksitään perustelut kyseisen menopelin valitsemiseen.

Jos valinnat eivät perustu järkeen, emme myöskään osaa kertoa mikä olisi meille tarpeellista tulevaisuudessa. Kuka olisi osannut kuvailla tarpeen tekstiviesteihin ennen kuin palvelu oli keksitty ja tullut käyttöön?

On aikamoista munakana-problematiikkaa miettiä, perustuvatko tarpeet markkinamiehen meissä luomaan haluun tai jopa himoon vai onko kyse todella sisintämme kutkuvasta tuotteesta tai palvelusta. Hyvän keskustelun siitä saa yleensä aikaan: pääsemme taivastelemaan kuinka joku voi tarvita leipäkonetta tai fiilistelemään uuden vimpaimen välttämättömyyttä elämässämme.