Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulevaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulevaisuus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Taloustiede ja inhimillinen tekijä.

Liisa Jaakonsaari kiteytti HS.fi-sivustolla julkaistussa jutussa jotain hyvin olennaista.
"Taloustiede ei ole matematiikkaa. Se on uskomusta ja psykologiaa. On ymmärrettävää, että samanlaisen koulutuksen saaneet ja samoissa piireissä pyörivät talousviisaat ovat suurinpiirtein samaa mieltä ja puhuvat samaa pätemiskieltä."
Taloustiede pohjautuu erilaisiin malleihin ja kokemuksiin niistä jossain muualla - puhutaan vaikka Ruotsin tai Tanskan malleista.

Malleja ei voida suoraan testata: ei ole mahdollista tehdä laboratoriota, jossa vain yhtä tekijää muutetaan (esimerkiksi tuloverotusta tai eläkeikää) ja seurata vaikutuksia. Siksi taloustieteessä on käytössä oletus muiden tekijöiden pysymisestä ennallaan.

Taloustieteet unohtavat inhimillisen tekijän. Ja juuri se on keskeinen ellei tärkein vaikutin taloudellisissa ilmiöissä.

Media nostaa framille asiantuntijoita ja yritysjohtajia, joiden keskeinen viesti on ettemme pärjää, meillä menee huonosti. Kohtalaisen hyvässäkin taloustilanteessa oleva ihminen sisäistää viestin. Hän ei syö enää työpaikkaruokalassa, eikä juo kahvilassa sitä kupposta tai osta viikonlopuksi vaimolle kukkia.

Tarpeeksi monen tehdessä sopeutustoimet talouteensa lamamielialan vallitessa, kahvilayrittäjä ja kukkakauppias joutuu supistamaan toimintaansa. Yrittäjä ajattelee pärjäävänsä vähemmillä työntekijöillä tai jopa yksin. Viereisen korttelin vielä hyvin toimeentuleva kahvilan pitäjä ryhtyy pohtimaan, mitä jos hänenkin asiakasmääränsä vähenevät.

Lopputuloksena on kurjistumisen kierre. 

Ei yt-uutisia tai suhdanne-ennustuksia tarvitse sensuroida. Niiden rinnalle tarvitaan kertomuksia onnistumisista ja vaihtoehtoisia tulevaisuuden näkymiä. Asioista pitää puhua muutenkin kuin hysteerisesti hokien että näin täytyy toimia.

Ei ole mitään erillistä taloutta tai markkinoita. On ihmisiä jotka tuntevat ja tekevät ratkaisuja vallitsevan ilmapiirin mukaan. Paniikkimielialassa harva pystyy innovoimaan uutta.

Vaikka Mirja Pyykköä syytettiin aikoinaan sosiaalipornosta televisiossa, hän kehitti positiivisen idean lamavuosina. Pyykkö teki ohjelmasarjan jossa innosti ostamaan suomalaisia tuotteita tietyllä pienellä summalla enemmän kuukaudessa ja kertoi millainen vaikutus sillä olisi työllisyyteen.

Ehkei ohjelma lamaa poistanut, mutta kykeni luomaan positiivista henkeä ja toivoa. Siihen eivät päivittäin ruudussa esiintyvät taloustietäjät pysty. Ja loppuviimeksi toivo ja luottamus ovat lääkkeet talouskurjimuksesta nousemiseen.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Tarvehankintaa

Taloudellisesti heikkoina aikoina moni miettii mikä on tarpeellista ja mikä turhaa. Muutenkin puhuttaessa toimeentulotuesta tai luonnon resurssien käyttämisen rajoista, syntyy herkästi keskustelua tarpeista ja niiden rajoista: mitä on sallittua tarvita.

Varmaan tyypillisin ja samalla inhimillisin tapa on yleistää omat tarpeet universaaleiksi: mitä minä tarvitsen on välttämätöntä ja mitä minä en tarvitse on turhaa. Se tarjoaa helpon tavan leimata omiin tarpeisiin kuulumaton kaikille muillekin hyödyttömäksi.

Toinen yleinen tapa on määritellä tarpeet hengissä pysymisen kannalta. Kuulostaa järkeenkäyvältä ja ehkä helpoltakin: ruoka ja suoja yliyksinkertaistettuna.

Kuitenkin jo ruoan suhteen tullaan ongelmiin. Joku maalla asuva voi olla todella omavarainen ravinnon hankinnassa, isommissa kaupungeissa ruoan saamiseksi tarvitaan jo monimutkaista jakeluverkostoa. Sitten joudutaan esimerkiksi miettimään onko liha välttämätön osa ravintoa vai onko kasvisruoka riittävää.

Kolmas tapa on markkinalähtöinen ajattelu: tarpeellista on se mitä ihmiset haluavat. Jos kaksi edellistä mallia rajaa tarpeita reilusti, tämä ajattelutapa taas laajentaa tarpeen määritelmää huikeaksi. Siinä mielessä kolmas määritelmä ei ole käyttökelpoinen.

Oli tarpeista mitä mieltä tahansa, osaamme hyvin perustella itsellemme hankintojamme järkisyillä, vaikka ratkaisut tuppaavat tapahtumaan muulla tasolla. Ensin hankitaan auto ja sitten keksitään perustelut kyseisen menopelin valitsemiseen.

Jos valinnat eivät perustu järkeen, emme myöskään osaa kertoa mikä olisi meille tarpeellista tulevaisuudessa. Kuka olisi osannut kuvailla tarpeen tekstiviesteihin ennen kuin palvelu oli keksitty ja tullut käyttöön?

On aikamoista munakana-problematiikkaa miettiä, perustuvatko tarpeet markkinamiehen meissä luomaan haluun tai jopa himoon vai onko kyse todella sisintämme kutkuvasta tuotteesta tai palvelusta. Hyvän keskustelun siitä saa yleensä aikaan: pääsemme taivastelemaan kuinka joku voi tarvita leipäkonetta tai fiilistelemään uuden vimpaimen välttämättömyyttä elämässämme.