Olisko teillä kantsua ja parempia juttuja?

Lappeenrannan Uutisten toimittaja Janne Koivisto lähti jutussaan selvittämään kannabiksen saatavuutta seudulta. Soluttautuakseen piireihin toimittaja keksi huumausaineelle oman lyhenteen: "kantsu". Tätä hän kävi kysymässä sydän kurkussa rastapäältä baarissa sekä Suomen Kannabisyhdityksen Facebook-ryhmän paikallisilta jäseniltä.

Jonkun pitää täyttää tyhjät sivut.

Juttu keskittyy toimittajan tuntemuksiin uskaliasta kysymystä tehdessä. Jännitystä lisää rikoskomisarion kertoma tosiasia, että mikäli hänelle olisi tarjottu tätä vahvempaa tavaraa huumausainerikoksen tunnusmerkit olisivat täyttyneet.

Toimittajan kömpelö esitys sai sosiaalisen median laulamaan. Niinpä jutun somemenestyksestä piti tehdä uusi juttu, jossa toinen toimittaja haastatteli Janne Koivistoa. Testi oli onnistunut alkuperäisen kantsun metsästäjän mukaan, koska se osoitti ettei ainetta voi saada ilman piireihin kuulumista. Lausuntoa latistaa Jannen saamat sähköpostit. Niiden ohjeilla kannabista olisi hänen mielestään löytynyt päivässä.

Jos toimittajaa olisi kiinnostanut muukin kuin seikkailu ja somejaot, hän olisi voinut aluksi etsiä jonkun lukuisista kannabiksen kutsumanimistä. Vähintäänkin ennen "kantsu"-lyhenteen käyttöä Janne Koiviston olisi kannattanut kokeilla googlata, voiko sanalla olla muu merkitys. Huolestuttavaa on myös toimittajan ajattelemattomuus seuraamusten suhteen, mitä sitten kun kannabista olisi saanutkin?

Mikäli Janne Koivisto ei olisi käyttänyt "kantsu"-termiä, somehittiä ei olisi syntynyt. Nyt jutusta tuli lähinnä naureskelun kohde. Koko tarina on hyvä esimerkki siitä, mitä jaamme sosiaalisen median välityksellä: suurin osa on viihteellistä aineistoa tarkoituksenaan viekotella katsomaan juttua tiedotusvälineen nettisivuilta. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa. Tässä voi kuitenkin piileä syy median ongelmille.

Esimerkiksi tätä tarinaa luettiin Lappeenrannan Uutisten nettisivuilta kymmeniä tuhansia kertoja ja jaettiin paljon Facebookissa. Saako se kiinnostumaan kyseistä lehdestä kertakäyntiä enempää? Miten juttuun suhtautuvat paikalliset mainostajat, he saavat lisää silmäpareja ilmoituksiaan tiirailemaan, mutta todennäköisesti muualta Suomesta.

Jos minä olisin mainostaja klikkausten ohella minua kiinnostaisi ympäristö, jossa olen esillä. Riittääkö että joku käy silmäilessä sosiaalisessa mediassa jaetun linkin perusteella kevyen jutun? Tällä hetkellä kiinnostus ilmeisesti rajoittuu klikkausten määrään.

Hauskoja juttuja voidaan käydä vilkuilemassa mainosrahoitteisilla sivuilla, mutta samalla kiinnostus pintaa syvemmälle meneviin kirjoituksiin kasvaa. Niistä ollaan valmiita maksamaan. Hyvä esimerkki tästä on viime vuonna Suomea valloittamaan tullut hitaaseen ja tutkivaan journalismiin keskittyvä Long Play.

Katso kuvat-genressä on paljon kilpailijoita. Se on tullut luultavasti jäädäkseen, mutta kaikki mediat eivät voi elää sillä.

Mainokseton maailma

Tiedättekö todella hurjan tieteiskuvitelman? Otsikosta arvaatte. Kuulen jo jonkun hierovan käsiään - pääsisi eroon niistä ärsyttävistä mainoksista. Aika monta muuta muutosta tapahtuisi samalla.

Googlen idea pohjautuu kuluttajalle maksuttomiin mainosrahotteisiin palveluihin. Mainoksettomassa maailmassa rahat pitäisi saada suoraan palvelujen käyttäjiltä. Kuinka veloittaa Youtuben kissavideoiden jakajilta tai nettihakuja tekevältä?

Sähköisestä sisällöstä useimmilla ihmisillä on kosketuspintaa radioon ja televisioon kasvavasta verkkoinnostuksesta huolimattta. Mainoksettomassa maailmassa radiosta jäisivät jäljelle Yleisradion kanavat ja televisiossa näkyisivät julkisesti rahoitettujen kanavien rinnalla pelkät maksulliset kanavat.

Jotkut perinteiset paperiset sisällöt loppuisivat - ilmaisjakelulehtiä ei enää olisi. Tilattavien tai irtonumerona ostettavien lehtien sivumäärät tippuisivat huomattavasti tai hinnat nousisivat. Entistä useampaa lehteä kohtaisi kuolema.

Osa nettilehdistä on jo siirtynyt pelkästä mainosrahoituksesta maksumuurien taakse, Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Maksumuurin takana olevaa Hesaria avatessa ensimmäisenä lukijaa on vastassa uutisen sijaan mainos. Jollei se hyppäisikään enää innokkaasti lukijan selaimelle, mainostajan maksamat pennoset veloitettaisiin kuluttajan kukkarosta.

Huomaisiko kukaan, jos yhtenä aamuna asemalla ei olisi enää mainoksia.

Maksullisen sisällön lisäksi nettiin jäisi enää yksityishenkilöiden, yhteiskunnan ja erilaisten järjestöjen ilmaista sisältöä.

Suomessa on joitakin työkseen bloggaavia, heidän tuottamansa sisältö rahoitetaan yhteistyöllä yritysten kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa julkista piilomainontaa: blogin pitäjä kertoo tekevänsä yhteistyötä firman x kanssa ja kertoo sitten yrityksen tuotteesta blogitekstissään. Moni lifestyle-blogi saattaisi kupsahtaa siihen paikkaan.

Kaupunkikuva muuttuisi radikaalisti. Mainosten tilalle jäisi tyhjää tilaa. Tottuisiko silmämme siihen vai tarvittaisiinko korvaavaa ärsykettä - taidetta kenties? Mainonnan loppumisella olisi myös kulttuurisia vaikutuksia: mikä sitten kertoisi meille ihanneihmisen ulkonäöstä ja elämäntavasta tai tarjoaisi syvällisiä filosofia totuuksia "elämä on"-sloganin tapaan.

Kaiken tässä tekstissä mainittujen poistuvien maksuttomien sisältöjen yhteydessä kannattaa muistaa, ettei mainosrahotteisuus tarkoita oikeasti ilmaista. Raha menee kuluttajan lompsasta mainostettujen tuotteiden hinnoissa. Sitä epäilen syvästi, että mainonnan loppumisesta saatava säästö valuisi kuluttajalle itselleen saakka.

Tuotteiden hinnoissa perittävien kulujen lisäksi mainonta vie meiltä aikaa ja huomiota. Kiinnostamattomien mainosikkunoiden kiinni sulkeminen sekä tympääntyminen esimerkiksi itseä koskemattomiin intiimivaivoihin keskittyviin televisiomainoksiin lienee mainonnan suurin kulu. Mainostaja maksaa katsojista tai lukijoista vaikkei asia heitä pätkääkään kiinnosta ja saa vielä kaupan päälle kohderyhmään kuulumattomien ärtymyksen.

Meistä kerätään paljon tietoa verkon käytön yhteydessä. Sen hyödyntämiseen suhtaudumme kriittisesti. Mainonnan kohdennuksen netissä vain asiasta kiinnostuneille voisi aloittaa muutenkin kuin selvittämällä kiinnostuksen kohteitamme.

Kovin yleisessä tiedossa ei ole Facebookissa oleva mahdollisuus estää itseään kiinnostamattomien tuotteiden mainosten näkyminen. Mitä jos verkkomainonta muissakin palveluissa toimisi samalla eliminointitaktiikalla: voisit klikata mainosta ja valita ettei tuote kiinnosta sinua tai ole tällä hetkellä ajankohtainen. Ehkä tämä olisi kompromissi liiallisten yksityisyyttä koskivien tietojen keräämisen ja mainonnan mahdollisimman oikean kohdentamisen välillä.

Mainonnalla on niin laajat vaikutukset, ettei kaikkia niitä pysty yhdessä tekstissä kattamaan. Tarina erikseen on mainostajien siirtyminen entistä enemmän itse sisällöntuottajiksi. Siitä bloggaan myöhemmin.

Television tulevaisuus

Verkkotallennuspalveluiden tarjoajat ja televisioyhtiöt ovat taittaneet peistä hyvän tovin. Televisiokanavat eivät pidä siitä, että TVkaistan, Sonera tai Elisa Viihteen kaltaiset palvelut keräävät rahaa antamatta osaa siitä heille.

Sopu on vihdoin näkyvissä. Se tarkoittaa pakkomainoksia tallennuksiin ja tekijänoikeusjärjestöille maksettavaa maksua joka langennee lopulta nettitallennuspalvelun käyttäjälle. 

Muutokset voivat tehdä tavallisesta tallentavasta digiboksista verkkopalvelua houkuttelevamman - siinä mainokset voi kelata normaalisti yli. Pakkomainokset ovat siirtymistä todella kaukaiseen menneisyyteen, sillä jo VHS-aikana mainoskatkon pystyi ohittamaan pikakelauksella. 

Mediayhtiö Bonnierin omistama MTV on jo pitkään ollut kärsimässä hätää tv-toimintansa kanssa. Viestisikö se siitä, ettei perinteinen lähetystapa mainoskatkoineen enää toimi heidän sisältönsä kanssa. Kaupallisten kanavien tarjonta on hyvin viihteellistä ja sen kuluttamiseen on tullut useita mainoksettomia suoratoistopalveluja.

Iso ruutu on edelleenkin arvossaan, mutta perinteinen televisio ei.

Jo hyvin pienellä kuukausimaksulla voi katsella tv-sarjoja ja elokuvia mainoskatkoitta silloin kun haluaa. Netflix on ryhtynyt tuottamaan pelkästään omassa suoratoistopalvelussaan tarjottavaa sisältöä. Se huokuttelee lisää käyttäjiä palvelulle.

Perinteinen ohjelmaa tiettyyn aikaa lähettävä televisio toimii suorana seurattavissa yhteisöllisissä hetkissä, esimerkiksi urheilukisoissa.

Televisiosarjat ja elokuvat katsotaan kernaasti itse valittuna ajankohtana. Sarjoja halutaan katsoa putkessa, useampi jakso kerrallaan. Ennen sarja-ahmintaan ostettiin dvd-bokseja, mutta nyt suoratoistopalvelut korvaavat nekin.

Näen kaiken kiinnostamattoman pakkomainonnan punaisena vaatteena uuden polven kuluttajalle. Mikäli väkisin tarjottavat mainokset tulevat verkkotallennuspalveluihin, ne pitäisi kohdistaa todella hyvin ja määrää rajoittaa. Nuorempi sukupolvi ei niele pakkosyötettyjä ruoansulatusjogurttimainoksia ja pian perinteinen televisio ei kelpaa enää edes verkkotallennuspalvelun kautta. 

Ratkaisuja kaupallisen television tulevaisuuteen pitäisi lähteä hakemaan suoratoistopalvelujen suunnalta.