Onko Stockmannista tullut monumentti, iso museo Aleksanterinkadulle? Museoissa ihaillaan esineitä, mutta niihin ei saa koskea ja siellä on käyttäydyttävä hiljaisen arvokkaasti. Monille museo on kaupungissa vierailuun kuuluva puolipakollinen osanen, jonka jälkeen puuhataan muuta vähän mukavampaa.
Tietysti Stockmann on yrityksenä enemmän kuin yksi tavaratalo, mutta uskoisin sen monien pelastajien silmissä näyttäytyvän nimenomaan tänä tiettynä rakennuksena. Sen, jonka kuuluisan kellon alle joskus sovittiin treffejä.
Utelin pienimuotoisesti Twitterissä kannattaisiko näkemyksiä kysyä heiltä, jotka eivät Stockmannilla asioi. Ajatustani epäiltiin, toivottiin ainutlaatuisuutta ja rajausta. Jokaisen yrityksen täytyy miettiä, ketä se pyrkii palvelemaan. Jos päätyy "harvat ja valitut"-malliin, näiltä on saatava enemmän rahaa - nythän tämän joukkion tuoma rahamäärä ei riitä toiminnan pyörittämiseen. Uniikkikin voi olla monella tapaa, vaikka pyrkisi palvelemaan hiukan isompaa massaa.
Pelastusliike vahvistaa jo aiemmin mielessäni syntynyttä kuvaa Stockmannista eräänlaisena sisäpiirin klubina. Muutkin vierailevat siellä, mutta karsastavat ajatusta pitää tavarataloa säännöllisenä asiointipaikkana. Klubilaisilla on hinku säilyttää kaikki kuten heidän kultaisissa muistoissaan. Stockmannilla on riskinä rakentaa itsestään yhä etäisempi, vaikeammin lähestyttävä monumentti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti