maanantai 25. marraskuuta 2013

Hälyn maailma

Vaikka joulua pidetään rauhoittumisen aikana, niin sitä edeltävät pari kuukautta eivät anna viitteitä hiljenemisen ajasta. Melun määrä vain kasvaa.

Joulu on kaupan alalle tärkeä sesonki. Jos postilaatikkoa ei ole varustettu mainoskiellolla, se saa varmasti täytettä. Televisiokanavien mainostauoilla käydään ehkä normaalia kovempaa kamppailua huomiosta ja kauppakeskusten kaiuttimista jaksetaan muistutella milloin minkäkin sopivuudesta lahjaksi.

Olen jo aiemmin tässä blogissa puhunut verkkomainonnan hyökkäävyydestä. Ärsykkeiden määrä maailmassa on valtava ja huomion herättämiseksi tunnutaan käyttävän jatkuvasti kovenevaa huutoa. Niinhän se menee keskusteluissakin, jos kokee ettei oma ääni kuulu pistetään nupit kaakkoon.

Tunnustan olevani välillä kovaääninen jankuttaja, se ei ole kuitenkaan tehokas keino saada sanomaansa perille. En tiedä, miksi sen oletetaan toimivan mainonnan maailmassa?

Viimeinen kaipaamamme asia on ärsykkeiden määrän kasvaminen, jo nykyinen määrä aiheuttaa stressiä: aivojen on suodatettava päivittäin valtava turhan informaation tulva. Kun sama ärsyke toistuu jatkuvasti, sen huomioiminen vähenee kerta kerralta, lopulta huomaamaamme pelkästään poikkeaman eli jos toistuvaa ärsykettä ei enää tulekaan.

Mitä jos joku tarjoaisikin ärsykevirrassa hiljaisuutta ja rauhaa? Mitä jos jokaiselle huutamisen sijaan etsisi tarkemmin heitä jotka ovat todella kiinnostuneet ja kuiskuttelisi ihan henkilökohtaisesti?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti